Kilpailuohje

Päivitetty 10.6.

Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä, IOF:n sääntöjä, WRE-sääntöjä WRE sarjojen osalta sekä järjestäjien laatimaa kilpailuohjetta.

Maastokuvaus 

Kilpailumaasto jakautuu kolmeen osaan. Maaston pohjoisosa on vauhdikasta ja paikoin pienipiirteistä avokalliomaastoa, jossa näkyvyys on pääosin hyvä. Maaston keskiosa on vaihtelevampaa metsää, josta löytyy niin nopeita kallioita, pienipiirteisiä mäkiä, kuin tiheämpiä kuusikoitakin. Vauhtia hidastavat paikoin kaatuneet puut ja muutama jyrkempi rinne. Maaston lounaisosa on länsiuusimaalaista talousmetsää, jota halkoo voimalinja sekä muutama metsäautotie, ja kulkukelpoisuus vaihtelee nopeasta kohtalaiseen.

Yleisesti kilpailumaaston korkeuserot ovat kohtalaiset – yksittäiset mäet kohoavat 20–50 metrin korkuisiksi ympäristöstään. Kilpailukartan avokalliokuvaus on Nuuksion alueelle tyypillinen, eli karttaan harmaalla merkityt alueet voivat olla myös jäkäläpeitteisiä. Alueen vanhat kartat ovat vuodelta 2007 (Kerlampi) ja 2015 (Katinhäntä-Paratiisi). 

Kuvia kilpailumaastosta.

Ratamestareiden lausunto 

Lähtö 1:n radat

Lähtö 1:n sarjoille on tarjolla kaksi todella erilaista kilpailua. Toinen on pidempi, toinen lyhyempi. Toisessa korostuu rastinotto, toisessa reitinvalinnat. Toisen maasto on pääosin todella nopeaa, toisen taas kulkukelpoisuudeltaan keskitasoisempaa. Kilpailijan on oltava valmis muuttamaan suunnistustaan lauantaista sunnuntaihin, mikäli haluaa taistella kärkisijoista.

Lähdöt 2-3 lauantaina

Keskimatkan kisaan on tarjolla tarkkoja pisteitä maastossa, jossa rajallinen näkyvyys tuo oman haasteensa. Maastopohja mahdollistaa silti nopean etenemisen, mutta pienipiirteisimmillä alueilla saattaa käsijarrun käyttäminen olla järkevää. Pidemmillä radoilla haastavimmat rastit ja jyrkimmät ylämäet ovat radan loppuosassa. Vaikka alueella on polkuja varsin vähän, löytyy nuorimmille suunnistajille muita selkeitä kohteita suunnistusta tukemaan.

Lähdöt 2-3 sunnuntaina

Pitkän matkan radoilla päästään nauttimaan vauhdin hurmasta hienoilla avokalliorinteillä pidemmillä rastiväleillä, jotka päättyvät tarkkaan rastinottoon. Ja toki välillä on myös lyhyempiä rastivälejä sekä loppuradasta hieman peitteisempää maastoa. Nuorimpien lasten radat ovat pääosin samalla alueella kuin lauantaina.

Opastus ja pysäköinti 

Pysäköinti on Salmen ulkoilualueen pysäköintialueella, osoitteessa Salmentie 75, Vihti. Pysäköinnistä matkaa kilpailukeskukseen 0,5 km ulkoilutietä pitkin. Kilpailukeskukseen pääsee myös pyörällä. Pysäköintialueen vieressä olevan karavaanarialueen läpi ei saa kulkea.

Pysäköintimaksu on 5 euroa/auto yhteensä molemmilta päiviltä. Yhdeltä päivältä maksu on 5 euroa. Maksu suoritetaan kilpailukeskuksen infoon, ensisijaisesti MobilePayllä (numero 52521) tai korttimaksulla. Muista maksu ennen lähtöäsi. 

Sarjat, matkat ja lähtöpaikat

Sarjat, matkat ja lähtöpaikat: taulukko.

Kilpailukeskus, info ja ensiapu

Kilpailukeskus aukeaa lauantaina 10.6. klo 9:00 ja sunnuntaina 11.6. klo 8:00. Kilpailukeskukseen kuljetaan ulkoilutietä pitkin noin 500–1000 m, reitti on viitoitettu HS:n sinivalkoisella nauhalla. Kilpailukeskus sijaitsee niityllä. 

Kilpailukeskuksessa on maali, kilpailuinfo, ensiapu, WC:t (bajamajat) ja Suunnistajan Kauppa, kahvila ja makkarapiste. 

Kahvilassa on tarjolla kahvia, teetä, virvokkeita, sämpylöitä, pullaa ja karkkia sekä grillissä makkaraa/grillikasvisvaihtoehto. Kahvilasta löytyy myös laktoositon ja gluteeniton vaihtoehto.

Parkkipaikan läheisyydessä sijaitsee myös Salmen ulkoilualueen kahvila Pohjoinen Pirtti, joka on auki lauantaina ja sunnuntaina klo 11–17. 

Paikalla ei ole pukeutumis- ja pesupaikkoja, eikä muksulaa. Salmen parkkipaikan lähellä on uimapaikka. 

Ensiapupiste löytyy kilpailukeskuksesta maalin läheisyydestä. 

Seurateltoille on kilpailukeskuksessa jonkin verran tilaa. Niiden pystyttäminen on sallittua vain määritetylle alueelle. 

Emit-vuokrakortit ja Emit-muutokset

Emit-vuokrakorttien lunastus tapahtuu kilpailukeskuksen infossa. Etukäteen sovitut vuokrakortit ovat noudettavissa nimellä kilpailukeskuksen infosta. Vuokrakortin hinta on 5 euroa / päivä. Maksu pankkikortilla, MobilePaylla 52521 (näytä maksusuoritus toimitsijalle) tai käteisellä, mielellään tasaraha. Palauttamattomasta vuokrakortista peritään 90 euroa.

Ilmoittautumisen jälkeen tapahtuneista Emit-kortin numeroiden muutoksista ilmoitus sähköpostilla timo.kokko@kokkens.fi perjantaihin 9.6. klo 12:00 mennessä. Tämän jälkeen tulevat muutokset tehdään kilpailupäivänä kilpailukeskuksen infon kautta, maksu 3 euroa.

Emit-kortin tarkastus

Emit-kortin tarkastus sijaitsee kilpailuinfon läheisyydessä. Tarkista Emit-korttisi toimivuus 0-leimasimella. Toimimattoman Emit-kortin käyttö johtaa hylkäykseen. Toimimattoman Emit-kortin tilalle voi vuokrata Emitin kilpailuinfosta.

Rastireittiratojen mallirasti sijaitsee lasten lähdössä. 

Kilpailunumerot ja tarkistusliuskat Huom! päivitys 8.6.

Kilpailunumerot ovat saatavilla kilpailukeskuksessa lukuunottamatta näyttökilpailusarjoja, joiden numerot ovat lähtökynnyksellä. Omat hakaneulat. Emit-tarkistusliuskat ovat saatavilla lähtöpaikoilla. 

Nuorten näyttökilpailusarjoilla (H20E, D20E, H18E, D18E, H16E ja D16E) on lauantaina oranssipohjaiset numerot ja sunnuntaina keltapohjaiset numerot. Näyttökilpailusarjoissa on siis uudet numerot sunnuntaina. 

Sarjoilla M21E ja W21E on keltapohjaiset numero lauantaina ja oranssit numerot sunnuntaina. Muissa sarjoissa valkopohjaiset numerot. Näissä sarjoissa on molempina päivinä samat numerot.

Kartta ja rastimääritteet

Mittakaava 1: 10 000, paitsi sarjoissa H/D50 ja vanhemmissa sekä H/D12 ja nuoremmissa mittakaava 1: 7 500. Sunnuntaina nuorten näyttökilpailusarjoissa mittakaava 1:15 000. Käyräväli 5 metriä. Kartan koko lauantaina A4, sunnuntaina A4 tai A3. Ajantasaistus Kimmo Nykänen 5/2023, tulostus Mapline. Kilpailukartta on muovikotelossa. 

Irralliset rastimääritteet saatavissa lähtöpaikoilta. Rastimääritteet on myös painettu karttoihin.

Matkat lähtöihin

Lähtöihin on viitoitus opaspaalulta. Tarkista viitoituksen väri kumpanakin päivänä opaspaalulta. Lähtöviitoitukset kulkevat pääosin teitä ja polkuja pitkin. Lauantaina reitti lähtöön 2 kulkee osin hitaassa maastossa. Muista varata riittävästi aikaa lähtöön siirtymiseen! Lauantaina lähdöt 2 ja 3 ovat samaan suuntaan.

Lauantai 

  • Lähtö 1 – 1900 m
  • Lähtö 2 – 1800 m
  • Lähtö 3 – 1100 m
  • Kunto – 800 m

Sunnuntai 

  • Lähtö 1 – 1000 m
  • Lähtö 2 – 1900 m
  • Lähtö 3 – 400 m
  • Kunto – 600 m

Lähtöajat, lähtöluettelot ja lähtöaikojen varaaminen 

  • Ensimmäiset lähdöt lauantaina 10.6. klo 11:00. Sunnuntaina 11.6. ensimmäiset lähdöt klo 10:00.
  • Mikäli WRE-sarjaan on yli 60 ilmoittautunutta, järjestäjä jakaa osallistujat useampaan WRE-sarjaan. Ylempään sarjaan valitaan IOF:n maailmanrankin perusteella 50 parasta, jonka lisäksi valitaan 10 järjestäjän harkinnan mukaan.
  • WRE-sarjojen osalta lähtöajat muodostetaan IOF:n maailmanrankin perusteella.
  • Nuorten näyttökilpailusarjojen lähtöluettelot muodostetaan Suunnistusliiton ohjeiden mukaisesti, ks. linkki, kohta “4. Nuorten näyttökilpailut”.
  • Lähtöaikojen vapaavalinta (poislukien WRE, näyttökilpailusarjat ja sunnuntain 21E-sarjat) keskiviikkona 7.6. klo 12–24 välisenä aikana
  • Linkki lähtöaikojen varaamiseen tulee lähtöajat-sivulle keskiviikkona 7.6. klo 11:00. Loput lähtöajat arvotaan. 
  • Lähtöluettelot julkaistaan torstaina 8.6. klo 11.00 lähtöajat-sivulla. 
  • Lähtöluettelot paperisina ovat nähtävissä kilpailukeskuksessa sekä lähdöissä ja numeroiden jakelupisteessä.
  • E-sarjoilla on 3 min lähtövälistä sunnuntaina

Lähtökynnys 

Näyttökilpailusarjoissa H/D20E, H/D18E ja H/D16E on käytössä molempina päivinä lähtökynnys. Kynnyksen ylitettyään kilpailija ei saa poistua lähtökynnysalueelta muutoin kuin lähtötoimintojen kautta. Matkapuhelinten ja kaikkien muiden laitteiden, joissa on internetyhteys, tuominen lähtökynnysalueelle on kielletty. 

Huom! Lajisäännöt kohta 11.312: Lähtökynnykseltä myöhästynyt kilpailija ei saa osallistua kilpailuun.

Lauantain lähtökynnykselle on matkaa kilpailukeskuksesta 1500 metriä ja se on ylitettävä viimeistään klo 11:15.  Lähtökynnykseltä lähtöön on n. 400 metriä ja sinne saa siirtyä aikaisintaan 15 minuuttia ennen omaa lähtöaikaa.

Sunnuntain lähtökynnykselle on matkaa kilpailukeskuksesta 800 metriä ja se on ylitettävä viimeistään klo 10.00. Lähtökynnykseltä lähtöön on n. 200 metriä ja sinne saa siirtyä aikaisintaan 10 minuuttia ennen omaa lähtöaikaa.

Sarjoissa M/W21E ei ole lähtökynnystä kumpanakaan päivänä.

Varustekuljetus

Lähtökynnykseltä on molempina päivinä varustekuljetus kilpailukeskukseen. Varusteet voi jättää lähtökynnysalueelle erikseen merkittyyn paikkaan. Huom. ota oma sateenkestävä pussi varusteillesi. Varusteet ovat noudettavissa kilpailukeskuksesta.

Lähtöjen toiminta

Lähdöt 1, 2 ja 3(ikäsarjat)

  • 4 minuuttia: Kilpailija kutsutaan lähtökarsinaan. Kilpailija ottaa rastimääritteet.
  • 3 minuuttia: Kilpailija nollaa Emit-korttinsa.
  • 2 minuuttia: Kilpailualueen kartta on nähtävissä.
  • 1 minuutti: Kilpailija siirtyy sarjansa mukaisen karttasangon viereen.
  • Lähtöhetkellä: Kilpailija ottaa itse kartan lähtömerkin saatuaan. Kartat ovat muovisuojuksissa sarjatunnuksella varustetuissa sangoissa. Kilpailija vastaa itse oikean kartan ottamisesta.

Lähdöistä on viitoitus K-pisteelle. Lähtö 3:ssa K-piste on lähdössä.

Lähtö 3 / lasten sarjat

Tulethan lähtöpaikalle hyvissä ajoin ennen omaa lähtöaikaa. Lähtöpaikalla on saatavilla ilman suojuksia olevat rastimääritteet sekä leimauksen tarkistuslipukkeet ennen lähtökarsinoita. Järjestäjillä ei ole tarjota rastimääritteiden kiinnitystarvikkeita.

  • 4 minuuttia: Kilpailija kutsutaan nimellä lähtökarsinaan, jossa tarkistetaan Emit-kortti.
  • 3 minuuttia: Emit-kortin nollaus.
  • 2 minuuttia: RR-sarjalaiset saavat kilpailukartan ja toimitsijalta opastuksen. Rastireitti on merkitty maastoon yhtenäisellä valkealla muovinauhalla ja rasteilla on RR-tunnukset (RR1, RR2, RR3…). Muiden sarjojen kilpailijat saavat tutustua mallikarttaan, johon on merkitty K-piste sekä TR-sarjalaisilla myös kilpailun rata.
  • 1 minuutti: Loputkin sarjat saavat ottaa oman kilpailukartan oman sarjan karttaämpäristä.

Lähtö 3:n K-piste sijaitsee lähdössä.

GPS-seuranta

Kilpailussa on käytössä GPS-seuranta lauantaina sarjoissa H/D18E, H/D20E ja M/W21E, sekä sunnuntaina sarjoissa H/D16E, H/D18E ja H/D20E. Lista seurantaan valituista urheilijoista julkaistaan kilpailun nettisivuilla viimeistään kilpailua edeltävänä päivänä.

Järjestäjän puolesta on GPS-liivejä, mutta kannattaa käyttää omaa, jos sellainen sattuu olemaan. Järjestäjän puolesta olevia liivejä jaetaan lähtökynnyksen alueella. Sen voi hakea itselleen hyvissä ajoin. GPS-laitteet ja GPS-liivit jaetaan ja laitetaan kilpailijoille päälle GPS-pisteellä, joka sijaitsee lähtökynnyksen ulosmenoportilla. Lauantain lähtöviitoitus sarjoille M/W21E kulkee tämän pisteen kautta. 

Omat GPS-laitteet

Omien sijaintitietoa lähettävien GPS-laitteiden käyttö kilpailun aikana on kielletty. Tallentavien GPS-laitteiden käyttö on sallittu, kunhan niissä ei ole karttanäyttöä, eikä niitä käytetä suunnistamisen avuksi.

Kielletyt ja vaaralliset alueet

Kiellettyjä alueita ovat normaalisti kaikki “oliivinvihreällä” merkityt tonttialueet sekä violetilla kielletyn alueen rasterilla merkityt alueet. Osa kielletyistä alueista on rajattu maastoon punakeltaisella kielletyn alueen nauhalla.

Juomarastit

Lauantain kilpailussa ei ole juomapisteitä. Sunnuntaina lähtö 1:n radoilla (pl. D16E) on juomarasti, joka on merkitty rastimääritteisiin. Rasti sijaitsee noin puolessa välissä ratoja. Lähtö 2:n radoilla on maastossa juomapiste, joka on merkitty kilpailukarttoihin. Juomapaikoilla on tarjolla vettä.

Maali ja tulokset

Viimeiseltä rastilta on viitoitus maaliin. Kilpailussa on käytössä maalileimaus. Puuttuva maalileima johtaa hylkäykseen. Keskeyttäneiden tulee ilmoittautua maalissa. Maali suljetaan viimeisen kilpailijan saavuttua maaliin tai viimeistään lauantaina klo 16 ja sunnuntaina klo 16. 

Tulokset määräytyvät kahden päivän yhteistulosten perusteella. WRE-kilpailun palkinnot jaetaan lauantaina. Sunnuntaina M21E ja W21E tulokset tulevat erikseen. Tulokset ja väliajat julkaistaan täällä.

Kilpailukeskuksessa ei ole tulostauluja.

Palkinnot (päivitetty 10.6.)

Kaikkien kilpailuun osallistuvien kesken arvotaan neljä (4) Lumonite Compass-R otsalamppua. Jokaisen sarjan, lukuunottamatta 21E-sarjoja, yhteistulosten voittaja palkitaan, lisäksi sarjoissa arvotaan yksi tai useampi palkinto. Arvontapalkintoja ei postiteta. Arvontojen voittajat ilmoitetaan helsinkiogames.fi etusivulla 10.6. Palkinnot voi noutaa kilpailuinfosta sunnuntaina.

Lauantain WRE-kilpailun M/W-sarjoista palkitaan kolme parasta. Voittajille Garmin-mittarit, toiseksi tulleelle 80 euron ja kolmanneksi tulleelle 50 euron lahjakortit.  WRE-sarjat, H/D16, H/D18E ja H/D20E jaetaan erikseen tulosten selvittyä. Sunnuntain M21E ja W21E parhaille jaetaan palkinnot.

Kaikki TR- ja RR-sarjalaiset saavat toisena päivänä maaliin tullessaan palkinnon.

Kuntosuunnistus

Kuntosuunnistuksen osallistumismaksu maksetaan infoon tai rastilippu.fi-palveluun etukäteen. Kaikkien kuntosuunnistajien on ilmoittauduttava infossa ennen siirtymistä lähtöpaikalle.

Kuntosuunnistuksen lähtö ja maali sijaitsevat samassa paikassa. Kuntosuunnistuksen lähtö- ja maalipaikalle on matkaa lauantaina n. 800 m kilpailukeskuksesta, sunnuntaina n. 600 m kilpailukeskuksesta. Lähdöt lauantaina klo 12-14 ja sunnuntaina klo 11-13. Molempina päivinä eri radat.

  • Lauantain kuntosuunnistuksen radat: 3 km, 5 km ja 7 km.
  • Sunnuntain kuntosuunnistuksen radat: 3 km, 5 km ja 7 km.

Kuntosuunnistuksen sivun löydät täältä.

Tuomarineuvosto

  • Tuomarineuvoston pj Jani Riissanen, EsAk
  • jäsen Sanna Tervakangas EsSu
  • jäsen Kasperi Launis Raisu Lumous
  • WRE valvoja event adviser

Kilpailunjohto

Antoisia kilpailupäiviä toivoo Helsingin Suunnistajat